Tässä artikkelissa kolmiosainen kertomus Lapin yliopiston teollisen muotoilun opiskelijoiden ja Saamelaisalueen koulutuskeskuksen (SAKK) asiantuntijoiden yhteisestä retkestä Pöyrisjärven erämaahan keväällä 2024. Kokemuksen aikana opiskelijat testasivat kehittämiään prototyyppejä talviverkkokalastuksen tueksi ja oppivat yhteistyön voiman haastavissa arktisissa olosuhteissa. Talvinen kokemus yhdisti perinteisen tiedon ja modernin muotoilun, ja jätti pysyvän jäljen osallistujien mieleen, tarjoten samalla uusia näkökulmia perinteisten elinkeinojen säilyttämiseen ja kehittämiseen.
kuvat: Willehardt Gröhn | Mikkolan blogitekstit
Osa 1:
Kevään 2024 aikana yhdeksän teollisen muotoilun opiskelijaa Lapin yliopistosta sai ainutlaatuisen tilaisuuden osallistua arktisen kalastuksen kehittämiseen ja muotoilun tutkimukseen osana Saamelaisalueen koulutuskeskuksen ja Lapin yliopiston yhteistä Resurssiviisas taitoverkko -hanketta. Tämä yhteistyö tarjosi opiskelijoille arvokasta tietoa ja kokemuksia arktisista perinteistä talviverkkokalastuksen merkeissä.
Kurssi alkoi opiskelijoiden lyhyillä esittelyillä heidän aiemmista talvikalastuskokemuksistaan, jotka vaihtelivat pilkkimisestä ja “olen kuullut tai nähnyt talviverkkoja” -kokemuksiin. Kurssin tehtävänä oli syventyä talviverkkokalastuksen maailmaan, dokumentoida opittua ja kehittää ratkaisuja arktisen verkkokalastuksen edistämiseksi.
Arktisten perinteiden, kuten talviverkkokalastuksen, taito siirtyy usein sukupolvelta toiselle tarinoiden ja käytännön kokemusten kautta. Nämä perinteet ovat kuitenkin uhattuina, sillä harrastajien ikääntyessä yhä harvemmat nuoret pääsevät osallistumaan ja oppimaan näitä taitoja. Hankkeen puitteissa tehty viiden päivän ekskursio Inarijärvelle tammikuussa oli keskeinen osa tätä oppimisprosessia. Opiskelijoita ohjasivat yliopiston puolesta Juho Saavalainen sekä Saamelaisalueen koulutuskeskuksesta Kari Peltonen, Tuomas Lehto ja Janne Näkkäläjärvi. Vaikka opiskelijat olivat saaneet ennakkoperehdytyksen teollisen muotoilun pajalla, kukaan ei osannut ennustaa, mitä kevät toisi tullessaan.
Inarin ekskursio sujui erinomaisesti, ja paluumatkalla opiskelijat pohtivat jo mahdollisuutta muuttaa Inariin. Inarijärven kauneuden innoittamina ryhdyttiin keräämään tietoa talviverkkokalastuksen nykytilasta ja kehittämään uusia ideoita siihen liittyen. Haasteena oli arktisten olosuhteiden arvaamattomuus – kaikki väleineistö voi rikkoutua, jäätyä, hukkua tuiskuun tai kohdata odottamattomia vastoinkäymisiä. Ensimmäisellä ekskursiolla sää suosi “liiankin hyvin”, eivätkä opiskelijat päässeet kokemaan arktisen talven karuimpia puolia.
Talviverkkokalastus on monivaiheinen prosessi, joka vaatii sekä teknistä osaamista että sitkeyttä. Prosessi alkaa avannon teolla, jonka jälkeen laite uittaa narun 60 metrin päähän. Sitten toinen avanto avataan, ja verkko vedetään jään alle laitteen avulla. Saaliin nosto tapahtuu seuraavana päivänä samoista avannoista, jolloin verkko nostetaan ylös, saalis irrotetaan, ja verkko vedetään takaisin jään alle.
Kurssilla tutkittiin erilaisia ratkaisuja, jotka voisivat vähentää epäonnistumisen mahdollisuuksia ja lyhentää jäällä vietettyä aikaa. Arktisten olosuhteiden haasteet, kuten jäätävä tuuli, yllättävät sulakohdat ja lumimyrskyt, ovat aina läsnä. Mitä pidempään kalastaja on jäällä, sitä suuremmaksi vaikeiden olosuhteiden riski kasvaa.
Yhteistyö Saamelaisalueen koulutuskeskuksen ja Lapin yliopiston välillä korostaa, kuinka tärkeää on säilyttää ja kehittää arktisia perinteitä, jotta ne voivat siirtyä tuleville sukupolville. Muutaman kuukauden kehitystyön ja prototypoinnin jälkeen opiskelijat suuntasivat toukokuun alussa toiselle ekskursiolle Pöyrisjärven erämaahan. Näiden kalareissujen kokemukset jatkuvat seuraavissa osissa.
osa 2:
Uittolauta, vajotusnaru ja siulalanka! Erilaiset sanat pyörivät mielessä kuten sen solmun lenkit, joita opeteltiin sitomaan kävellessäni Rovaniemen juna-asemalta kohti linja-autoasemaa, missä muu ryhmäni, opettaja Saavalainen kuskinaan, nappasi minut kyytiin matkalle kohti Inarijärven Kotkanniemeä.
Edessä on neljän tunnin automatka Inariin, missä Saamelaisalueen koulutuskeskuksen pihalta siirrymme moottorikelkoin noin 25 kilometrin päähän Kotkanniemeen. Sprinter-mallin LAY-3 etenee kohti pohjoista tutkimusretkikunnan ohjaajan rauhallisessa komennossa. Tunnelma autossa on odottava ja raukea; osa kertaa Karin oppeja uittolaudasta ja reikien kairaamisesta jäähän, kun taas toiset tekevät ostoslistoja. Kalapaikkojen ja -reissujen tarinat vaihtuvat autossa aina Turun saaristosta Oulujärven rannoille ja Lompolon jokiin.
Saavuttuamme Inariin suuntaamme syömään koulun ruokalaan, minkä jälkeen haemme Toivoniemen tukikohdasta varusteet: kumisaappaat, haalarit, kairot ja muut tarvikkeet. Palaamme koululle, pukeudumme ja pakkaamme tavarat kahteen puiseen Inarin alueelle tyypilliseen rekeen, jotka kiinnitetään moottorikelkkojen perään. Kun tavarat ja reet on sidottu turvallisesti, lähdemme liikkeelle juuri ennen pimeän laskeutumista. Matka alkaa jäätä pitkin Metsähallituksen uralla, ohittaen Ukonkiven – pyhän saaren – ja jatkaen yhä kauemmas asutuksesta. Saavumme pian pienemmälle uralle metsän reunalle, missä kuski huikkaa meille, että pitäkää raajat reen sisällä metsässä, jotta ne eivät osu puihin! Pian löydämme itsemme Kotkanniemestä, kalastustukikohdasta, joka on oivallisesti maastoutunut talvisen metsän keskelle.
Ensimmäinen ilta kuluu valmistautuessa seuraavan päivän verkkojen laskuun. Kari opettaa fläppitaululle piirtäen vajotuslangan ja siulalangan merkitykset, korostaen oikeiden mittasuhteiden tärkeyttä, jotta verkko pysyy kunnolla jään alla. Illan päätteeksi ryhmämme kerääntyy pelaamaan korttia ja lämmittelemään saunassa, ennen kuin hiljaisuus ja revontulten ujo kajo saattelevat meidät nukkumaan.
Aamun koittaessa ryhmämme suuntaa moottorikelkoilla ensimmäiselle verkkopaikalle. Kari auttaa alkuun, mutta nopeasti hän jättää tehtävät meidän hoidettavaksemme. Oppimamme taidot pannaan koetukselle, ja yhdessä onnistumme laskemaan verkot veteen. Kun olemme laskeneet kaikki verkot, Kari hymyilee ja toteaa, että sää on tällä kertaa liian suotuisa – emme pääse kokemaan arktisten olosuhteiden todellista karuutta.
Keskiviikkona on aika kokea edellisenä päivänä lasketut verkot ja lisätä vielä yksi uusi verkko veteen. Yhteistyömme tuottaa tulosta: saamme saaliiksi madetta, siikaa, rautua ja taimenta – riittävästi herkulliseen kalakeittoon, jonka nautimme illallisena tarinan kerronnan lomassa. Lopuksi keskustellaan kokemuksista ja tarinankerronnan merkityksestä perinteiden säilyttämisessä ja toisilta oppimisessa. Viesti on selkeä: tehtävämme on varmistaa, että tarinat eivät unohdu.
Kotimatkalla ryhmämme jäsenet muistelevat haikeina viikon tapahtumia. Yhteistyö Saamelaisalueen koulutuskeskuksen ja Lapin yliopiston välillä on antanut meille arvokasta tietoa ja merkityksellisiä kokemuksia tulevaisuutta silmällä pitäen.
osa 3
Istuimme hiljaisina reessä, moottorikelkan vetäminä, matkalla pois Pöyrisjärven erämaasta. Tunturien ja porojen keskellä vietetyt päivät olivat tehneet meihin kaikkiin syvän vaikutuksen. Matka takaisin kotiin kului hiljaisuudessa, jota sävytti haikeus. Erämaa oli palauttanut meidät maan pinnalle, ja reissun lopussa kukaan ei enää etsinyt signaalia puhelimelle – kaikki olivat täysin läsnä tässä hetkessä.
Tutkimusretkikuntamme koostui teollisen muotoilun opiskelijoista Lapin yliopistosta, opettajansa Juho Saavalaisen johdolla, sekä Saamelaisalueen koulutuskeskuksen (SOGSAKK) asiantuntijoista: Kari Peltosesta, Tuomas Lehdosta ja Janne Näkkäläjärvestä. Yhteistyössä heidän kanssaan matkustimme Pöyrisjärven erämaahan testaamaan opiskelijoiden kehittämiä prototyyppejä, jotka oli suunniteltu talviverkkokalastuksen tueksi. Prototyyppejä oli kehitetty kevään 2024 ajan osana teollisen muotoilun syventävää kurssia ja Resurssiviisas taitoverkko -hanketta. Mukana oli uittolaite ja siihen liittyvä verkkomerkki, jotka testattaisiin erämaan vaativissa olosuhteissa.
Matka alkoi väsyneissä tunnelmissa, sillä prototyyppien viimeistely oli venynyt pitkälle yöhön. Vasta iltapäivällä auto suuntasi kohti Enontekiön Hettaa, jossa vaihdoimme erävaatteisiin ja hyppäsimme reen kyytiin Näkkälän kylässä. Illan jo hämärtyessä saavuimme Pöyrisjärven rannalle, missä yhteistuumin päätimme syödä iltaruuan ja levätä ennen tulevien päivien koitoksia.
Aamun sarastaessa retkikuntamme suuntasi innokkaana järven jäälle. Ensimmäiset verkot laskettiin veteen majoituksen lähelle, ja seuraavat kolme otollisiin paikkoihin Pöyrisjärven niemien suojiin. Hyvästä säästä ja tutuista rutiineista huolimatta kohtaamme haasteita – uittolaite ei aluksi toiminut odotetusti, ja jään paksuus aiheutti ongelmia. Yhteistyöllä ja sitkeydellä haasteet kuitenkin selätettiin, ja verkot saatiin jään alle.
Verkkojen laskemisen jälkeen siirryimme Pöyrisjoelle pilkkimään. Joesta nousi harjusta, ja nokipannukahvit ja makkarat kruunasivat päivän. Illalla, saunan ja lappilaisen tarinankerronnan lomassa, pohdimme yhteistyön merkitystä. SOGSAKK-asiantuntijat jakoivat tietoa ja taitoa, jota ilman emme olisi selvinneet erämaan haasteista. Heidän opastuksellaan saimme kokea, mitä arktinen elämä todella on.
Ekskursion aikana testasimme myös Mobiilitekniikkareki-hankkeen ratkaisuja, kuten dronen lennätystä ja kannettavan antennin käyttöä mobiilidatan tuomiseksi erämaahan. Vaikka teknologian käyttöönotto herätti humoristisia kommentteja, se osoitti yhteistyön mahdollisuudet perinteisten elinkeinojen kehittämisessä!
Keskiviikkona koimme verkot, jotka toivat mukanaan upean saaliin. Saamamme siiat ja rautu yllättivät meidät kaikki, ja ilo oli käsin kosketeltavaa. Yhteistyömme SOGSAKK kanssa oli ollut avain onnistumiseen – heidän asiantuntemuksensa ja meidän innovaatiomme täydensivät toisiaan. Torstaina nostimme verkot ylös ja valmistauduimme lähtöön. Lähtöä ei kukaan odottanut innolla, sillä erämaa oli jättänyt pysyvän jäljen meihin kaikkiin. Hetassa hyvästelimme SOGSAKK oppaat ja ystävät, kiittäen heitä kaikesta. Tämä yhteinen matka oli muuttanut meitä kaikkia.
Prototyypit toimivat lopulta erämaan vaativissa olosuhteissa, vaikkakin kohtaamiemme haasteiden myötä opimme paljon arktisista olosuhteista ja muotoilun vaatimuksista. Yhteistyö osoitti, kuinka perinteet ja innovaatiot voivat kohdata ja rikastuttaa toisiaan. Tämä kokemus jätti meille arvokkaita oppeja ja inspiroi meitä jatkamaan tulevissa projekteissa, jotta voimme varmistaa perinteisten taitojen säilymisen ja kehittymisen tulevaisuudessakin.
Alkuperäinen kirjoittaja: Sami Mikkola, blogitekstit löytyvät Lapin yliopiston sivulta:
https://lapinyliopisto.blogspot.com/2024/06/on-kalareissuja-ja-on-elamaa-muuttavia.html